Howden Finland

Viemäreihin tulisi laittaa vain sitä ihtiään, tai taloyhtiössä voi tulla inhottavia ongelmia. Näin oli käynyt muutamalle taloyhtiölle, joiden viemäreistä tehtiin eriskummalliset löydökset.

Eräässä uudehkossa taloyhtiössä oli havaittu viemärin vetävän huonosti ja vähän ajan kuluttua koko linjaston likavedet olivat pulpunneet alimman kerroksen asunnon lattialle, koska viemäriputki oli mennyt kokonaan tukkoon. Koko asunnon lattia kastui viemärivedestä ja vesi turmeli seiniä ja kaapistoja, puhumattakaan asukkaan omasta omaisuudesta. Vesi valui asunnon lattian läpi myös taloyhtiön kellaritilassa olevaan sähköpääkeskukseen, onneksi kuitenkaan sitä vaurioittamatta. Seinää, lattiaa ja viemärin kotelointia kastui kuitenkin viemärivesistä.

Paikalle tilattiin imuauto avaamaan tukkeutunutta viemäriä ja tukkeuman syyksi selvisi jonkun viemäriin tunkemat kanan luut ja rasvat. Vahinko tuli kokonaisuutena kustantamaan yli 18.000 euroa, josta kiinteistövakuutus korvasi rakennuksen rakenteille aiheutuneen vaurion. Tukoksen avaaminen on huoltokustannusta, jota ei korvata kiinteistövakuutuksesta. Taloyhtiölle jäi tukoksen avauskustannuksen lisäksi itselleen kiinteistövakuutuksen omavastuuosa, sekä tukkeutuneen putken iän mukainen ikäpoisto. Kalliiksi tulee huolimattomuus.

Lasinsirut viemärissä

Toisessa taloyhtiössä oli tullut viemäritukos, jonka vuoksi viemärivedet olivat nousseet asunnon lattialle perjantai-illan riemuksi. Juuri sitä mitä kotona haluaakin rankan työviikon jälkeen huomata, on kylpyhuoneen lattiakaivosta pulppuava viemärivesi. Tai sitten ei. Asukas oli parhaansa mukaan yrittänyt kauhoa vettä pois lattioilta ja kuivata kaikilla käsiin sattuvilla pyyhkeillä ja räteillä, mutta mihin sitä vettä laittaa, kun viemäri on se, joka sitä asuntoon syytää. Asunnon lattia kastui pahasti monen huoneen alueelta yrityksistä huolimatta. Koska asuinhuoneiston lattia ei pidä vettä kovin hyvin, lorisi viemärivettä myös alemman kerroksen asunnon katosta keittiön lattialle pilaten lattian ja valuen siitä edelleen alaspäin. Näin ollen myös alimman kerroksen asunnon katosta oli tullut vettä, valuen seinää pitkin asunnon lattialle.

Tukosta yritettiin avata heti ja se luultiinkin jo saadun auki, mutta viemäri tukkeutui uudestaan ja vettä alkoi taas tulvia viemäristä samaan asuntoon. Taloyhtiön viemäri jouduttiin julistamaan käyttökieltoon viikonlopuksi, koska tukosta ei saatu auki. Maanantaina käyttöön saatiin järeä imuauto, jolla tukosta etsittiin pitkään ja hartaasti. Lopulta tukkeutumisen syyksi paljastui rikkoutuneen lasipurkin palaset, sekä muu viemäriin kuulumaton tavara joka putken uumenista naarattiin.

Kustannukset kohosivat pelkästään kiinteistövakuutuksen osalta yli kymppitonniin, josta vakuutusyhtiö vähensi putken avauskulut huoltokustannuksina, putken iän mukaiset ikäpoistot ja omavastuuvähennyksen. Koti-irtaimiston ja asukkaiden asumiskeskeytyksen osalta vahingonmäärää ei ole tiedossa, eikä myöskään sitä vaivan ja huolen määrää joka asukkailla oli ollut siivotessa, tavaroita puhdistaessa ja muuttaessa korjaustöiden tieltä pois.

Huolehdithan siis siitä että juuri sinä, rakas lukija, et ainakaan laita viemäriin mitään mitä sinne ei kuulu. Ei ruuantähteitä, ei vaippoja, ei käsipaperia, ei topseja, ei tekareita eikä kännyköitä. Jos putkeen laittaa jotain sinne kuulumatonta, saattaa siitä joutua vastuuseen, sillä tällöin vahingon korvaa ensisijaisesti vahingon aiheuttaja. Jos kyseessä on kuitenkin ns. tavallinen huolimattomuus, haetaan korvausta ensisijaisesti aiheuttajan vastuuvakuutuksesta. Ensisijaisesti kiinteistönomistajan tulisikin hakea korvauksia aiheuttajalta, jotta kiinteistövakuutusta ei rasitettaisi turhaan.

Juttusarjan tarinat perustuvat todellisiin vahinkotapauksiin. Näitä yksittäisiä vahinkotapauksia ei voida soveltaa sellaisenaan minkään toisen yksittäisen vahinkotapauksen korvattavuuden arviointiin johtuen mm. vakuutusehtojen mahdollisista eroavaisuuksista ja muutoksista.

Tilaa uusimmat Vakuutusmeklarin Vahinkotarinat suoraan sähköpostiisi tästä!

Kuinka voimme auttaa?

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä