Howden Finland

Vesivahingot aiheuttavat taloyhtiöissä harmaita hiuksia paitsi niiden aiheuttaman suuren vahingon vuoksi, myös siksi, etteivät korvauspäätökset suinkaan ole aina selviä. Tässä esimerkissämme päätöksen käänsi asiakkaan eduksi peruste, jota oli käytetty aiemmassa vastaavassa tapauksessa.

Asunnon wc:ssä oli lavuaarin hana jäänyt epähuomiossa asukkaalta auki, eikä viemäri vetänyt. Pienessä erillisessä Wc:ssä ei ollut lattiakaivoa, jolloin vesi valui kynnyksen yli eteiseen ja monta kerrosta alaspäin aiheuttaen ison vesivahingon. Vuoto saatiin loppumaan vasta, kun pelastuslaitos mursi huoneiston oven ja sulki hanan. Viemärin tukoksen syynä oli lavuaarin vesilukossa ollut hiustuppo. Sen poistamisen jälkeen viemäri toimi jälleen normaalisti.

Taloyhtiön vakuutusyhtiö teki vahingosta kielteisen päätöksen suorilta sillä perusteella, ettei vakuutuksesta ehtojen mukaan korvata vahinkoa, joka on aiheutunut käyttäjän huolimattomuudesta. Koska asukkaalla itsellään ei ollut kotivakuutusta, joutui taloyhtiö harkitsemaan taloyhtiön oikeusturvavahingon avaamista periäkseen kustannukset hanan auki jättäneeltä asukkaalta. Tämä olisi saattanut tulla asukkaalle hyvin kalliiksi.

Varsinainen syy olikin muualla

Usein tällaisissa moniselitteisissä tilanteissa auttaa, jos vastaavia tapauksia on ratkottu aiemmin Vakuutuslautakunnassa. Tällainen löytyi onneksi tämänkin tapauksen kohdalla. Vakuutuslautakunnan tapauksessa VKL 562/12 oli kyse hyvin samankaltaisesta vahingosta: asukas oli unohtanut vesihanan auki, ja koska tiskialtaan viemäri oli ollut tukkeessa, oli tiskiallas tulvinut ja vettä joutunut rakenteisiin.

Vakuutuslautakunnan mukaan kyseisessä tapauksessa vuotovahingon määräävänä ja varsinaisena syynä oli ollut jätevesiviemäristä noussut vesi. Tämän takia vakuutusyhtiön tuli korvata kyseinen vuotovahinko kokonaisuudessaan viemäritukoksena.

Uusi yhteydenotto vakuutusyhtiöön

Vakuutuslautakunta ei anna määräyksiä, vaan hyvin vahvoja suosituksia, jotka ohjaavat koko vakuutusalaa. Tehdyt suositukset voivat siksi vaikuttaa moneen muuhunkin vahinkoon.

Laitoinkin asiakkaan vakuutusyhtiölle viestin, jossa pyysin käsittelemään vahingon uudelleen tapauksen VKL 562/12 perusteella. Ilmoitin, että vahinko tulisi tämän pohjalta tulkita viemäritukoksen aiheuttamaksi vuotovahingoksi.

Vakuutusyhtiö pyysi vielä pelastuslaitoksen onnettomuusselostuksen. Sen saatuaan se teki vahingosta myönteisen päätöksen.

Tässäkin kannatti siis olla ajan hermolla ja tarkkana. Taloyhtiö on saanut kyseisestä vahingosta nyt jo yli 105.000 euroa korvauksia.

Juttusarjan tarinat perustuvat todellisiin vahinkotapauksiin. Näitä yksittäisiä vahinkotapauksia ei voida soveltaa sellaisenaan minkään toisen yksittäisen vahinkotapauksen korvattavuuden arviointiin johtuen mm. vakuutusehtojen mahdollisista eroavaisuuksista ja muutoksista.

Tilaa uusimmat Vakuutusmeklarin Vahinkotarinat suoraan sähköpostiisi tästä!

Kuinka voimme auttaa?

    (*pakollinen kenttä)