Howden Finland

Luottotappiot aiheuttavat varsinkin vientiyrityksille päänvaivaa. Asiakkaiden maksukyky ja -halukkuus ovat vaikeammin arvioitavissa vieraimpiin maihin ja kauppakulttuureihin siirryttäessä. Yrityksiä ajautuu etenkin talouden heikentyessä konkurssiin ja saneerausmenettelyyn jatkuvasti ympäri maailmaa, joten luottotappiot ovat merkittävä riskikenttä kaikenkokoisille B2B-yrityksille.

Avustamme Howdenilla asiakkaitamme luottovakuutuksen kokonaisvaltaisessa hoidossa. Kilpailutamme luottovakuutuksia ja haemme yksittäisille riskeille suojaa kansainvälisiltä vakuutusmarkkinoilta, mutta ennen kaikkea toimimme yritystäsi puolustavana ja tukevana luottovakuutusasiantuntijana. Vahvuuksiimme kuuluu kaikki luottovakuutuksen elinkaaren aikaiset toiminnot, kuten vakuutusratkaisun suunnittelu, luottopolitiikan valmistelu, luottoriskienhallinta, vahinkopalvelu, koulutukset sekä raportointi.

Mikä luottovakuutus on ja miten se toimii?

Tavanomaisin luottovakuutustuote suojaa yrityksesi myyntisaatavia myydessäsi usealle yritysasiakkaalle maksuehdoilla, joissa maksu suoritetaan toimituksen jälkeen, yleensä 14-180 päivän kuluessa. Ostajat käyttävät annettua maksuaikaa hyväkseen rahoituksen lähteenä. Vastaavasti yrityksesi on usein rahoitettava myyntiä omalla tai vieraalla pääomalla, sillä kaupasta saatava kassavirta tulee (jos tulee…) yrityksesi kassaan vasta 14-180 päivän viiveellä.

Aina ostaja ei kuitenkaan selviydy maksuvelvoitteestaan tai ylipäätään ole halukas maksamaan laskujansa. Pahimmassa tapauksessa ostaja voi ajautua konkurssiin tai saneeraukseen, jolloin myyntisaatavan kotiuttaminen, ainakin täysimääräisenä, on hyvin epätodennäköistä.

Vakuutusyhtiö on valmis kantamaan asiakaskuntasi maksukykyyn liittyviä riskejä, jolloin yrityksesi kassavirran heilahtelu asiakasriskien takia minimoituu. Voit vakuuttaa kaikki asiakkaasi tai osan asiakaskunnastasi – mitä suurempi vakuutettava portfolio, sitä alhaisempi on yleensä vakuutusmaksu. Vakuutusmaksun hinnoittelu perustuu vakuutettavaan vuosittaiseen liikevaihtoon. Lisäksi jokaiselle ostajalle määritellään luottolimiitti, joka toimii ostajakohtaisena maksimikorvauksena.

Yksinkertaistettu esimerkki:

Yritys X:n liikevaihto on 100MEUR ja sillä on sata (100) asiakasta. Asiakaskohtainen laskutus/liikevaihto on 1 MEUR per vuosi. Kun maksuehto on 90 päivää, luottolimiitiksi tarvitaan n. 250 000 EUR per asiakas (90/365 x 1 MEUR). Mikäli maksuehto olisi 180 päivää, tulee luottolimiitti pyytää jokaiselle asiakkaalle 500 000 EUR summalle.

Jos esimerkiksi vakuutusmaksuprosentti on 0,075%, vakuutusmaksu vuositasolla on:

100 000 000 EUR x 0,075% = 75 000 EUR

Vakuutusmaksuprosenttiin vaikuttaa mm. yrityksen luottotappiohistoria, vakuutettan portfolion koko, asiakaskunta, toimiala, maariskit sekä käytettävät maksuehdot. Tavallisesti maksuprosentti on välillä 0,02-0,15%.

Vakuutusyhtiö analysoi ennen vakuuttamispäätöstään jokaisen ostajayrityksen, jolloin yrityksesi voi käyttää hyväksi saatuja tietoja ostajien maksuvalmiudesta. Korvaustilanteessa, oli kyseessä sitten konkurssi tai maksuhaluttomuus, vakuutusyhtiö korvaa erääntyneen saatavan omavastuuosuudella (5-10%) vähennettynä. Luottovakuutusyhtiöt tarjoavat myös kattavia perintäpalveluja. Mikäli yrityksesi tase ja kassa kestävät suuriakin luottotappioita vuositasolla ja yrityksesi on panostanut omaan luottoriskienhallintaan, vakuuttajat tarjoavat entistä enemmän räätälöityjä Excess-of-Loss (XOL) luottovakuutusohjelmia.

Räätälöidyt luottovakuutukset; yksittäiset transaktiot, strukturoitu luottovakuutus ja poliittinen riski

Vakuutusyhtiöt vakuuttavat, erityisesti Lloyd’s of London -markkinapaikalla, myös yksittäisiä transaktioita ja projektien maksuposteja. Koska vakuuttajat eivät pysty hajauttamaan riskiään samalla tavalla kuten portfolion vakuuttamisessa, yksittäisten projektiluonteisten riskien vakuuttaminen on hieman kalliimpaa. Mikäli yrityksesi kauppakumppani on entuudestaan tuntematon, sen kotipaikka on poliittisesti epästabiilissa maassa tai muuten vain sen maksukyky herättää huolia, voi vakuutusmaksu kuitenkin olla vain pieni kuluerä suhteessa mahdolliseen luottotappioon tai kaupan/projektin toteutumatta jäämiseen.

Joskus varsinkin isoissa projekteissa on mukana useampia osapuolia kuin pelkkä ostaja ja myyjä. Projektissa voi esimerkiksi olla mukana rahoittajaosapuolia, takaajia, viejä- ja tuojamaan erityisrahoitusyhtiöitä (kuten Finnvera) sekä valtiollisia toimijoita kuten valtionvarainministeriö ja energia-/liikenneministeriö. Joskus transaktiot tapahtuvat eksoottisissa maissa ja sovellettava laki on viejäyritykselle epätavanomainen. Tällaisissa monimutkaisemmissa transaktioissa on yhteisenä tekijänä toimittajalle/viejäyritykselle jäävä osuus vastapuoliriskistä. Koska jokainen projekti ja transaktio on omanlaisensa, me Howdenilla analysoimme riskin ja kuvaamme sen vaihe vaiheelta auki vakuuttajalle, jolloin vakuutusturva vastaa kunakin ajankohtana projektin riskiä.

Tarpeisiisi sopiva luottovakuutus

Vakuutusmeklarin avulla hankit tarpeisiisi sopivan luottovakuutuksen. Howdenilla on erinomainen asema neuvotella yrityksellesi sopiva luottovakuutus. Tiiviit suhteemme kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla toimiviin vakuuttajiin mahdollistaa yrityksellesi parhaat mahdolliset ratkaisut. Ota meihin rohkeasti yhteyttä, oli kyseessä sitten yksittäinen projektiriski tai globaali luottovakuutusohjelma – keskustelemme mielellämme vakuutusmarkkinoilla tarjolla olevista vaihtoehdoista.

Ota yhteyttä jo tänään:

Jarkko Sandberg Senior Manager, yritykset
luotto- ja takausvakuutukset
p. +358500600400
Kuinka voimme auttaa?

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä