Howden Finland

Huolehdi vakuutusturvasi riittävyydestä

”Isännöitsijän hoidossa olevan kiinteistön katolle oli yön aikana kertynyt lunta lumimyrskyn seurauksena. Lumi lähti liikkeelle heti myrskyä seuranneena aamupäivänä. Ohikulkija jäi katolta putoavan lumen alle ja menehtyi saamiinsa vammoihin. Isännöitsijä ei ollut mielestään toiminut huolimattomasti, koska lumi oli kertynyt katolle lyhyen ajan sisällä, eikä sen poistaminen nopeammin ollut käytännössä mahdollista. Esitutkinnan jälkeen isännöitsijä sai kuitenkin syytteen kuolemantuottamuksesta.”

Vakavat henkilövahingot ovat jo itsessään ikäviä tapahtumia. Tämän lisäksi huolta saattaa aiheuttaa oman vakuutusturvan riittävyys. Huolellisestikin toiminutta isännöitsijää vastaan voidaan esittää rangaistusvaatimuksia.

Entistä laajempaa vakuutusturvaa

Perinteisesti syyttäjän ajamia rangaistusvaatimuksia vastaan ei ole saanut vakuutusturvaa – etenkään, jos syyttäjän vaatimus on jo mennyt oikeudessa läpi.

Isännöitsijäplussan avulla voit suojautua vaatimuksilta. Vakuutus antaa turvaa henkilövahinkoihin liittyviin rangaistusvaatimuksiin korvaamalla asianajanajan käytöstä aiheutuvia kuluja ehtojen mukaisesti. Vakuutus korvaa myös terapiahoitokäyntejä vamman- ja kuolemantuottamussyytteissä. Tämän lisäksi Isännöitsijäplus sisältää henkilökeskeytyskorvauksen yrityksille ja antaa turvaa muun muassa rakennussuojelurikkomuksen puolustautumiskustannuksiin ja identiteettivarkauksien varalle.

Isännöitsijä, tekninen asiantuntija tai yrityksen toimitusjohtaja – huolehdi, että myös oma ja avainhenkilöidesi vakuutusturva ovat ajan tasalla. Me vakuutusmeklarina autamme edistämään ja valvomaan etujasi. Tutustu Isännöitsijäplussaan lataamalla ilmainen esite tai ota meihin yhteyttä finland@howdenfinland.fi tai omaan yhteyshenkilöösi!

Ota yhteyttä

Timo Kykkänen liiketoimintajohtaja, kiinteistöt
tuotepäällikkö, IkäpoistoMIINUS ja IsännöitsijäPLUS
p. +358405854428
Kuinka voimme auttaa?

Soita meille p. +358 9 5420 2400 tai lähetä meille viesti, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

    (*pakollinen kenttä)

     

    Ota yhteyttä