MENUMENU
!
 

AsumisPLUS – Enemmän kuin talkoovakuutus

AsumisPLUS – Enemmän kuin talkoovakuutus

Taloyhtiössä sattui vesivahinko ja asunto on toistaiseksi asumiskelvoton. Anoppi liukastui taloyhtiön pihalla ja lonkkaa vihloo. Roskia viedessä kotiavain jäi sisälle asuntoon. Nämä ovat tyypillisiä esimerkkejä taloyhtiön alueella sattuvista vahingoista, joihin ei aina esimerkiksi kotivakuutuksesta voi hakea korvausta.

Turvaa tapaturmien varalle

Perinteisesti taloyhtiö ei ole vakuuttanut asukkaitaan. Tapaturmien varalle on joissakin taloyhtiöissä otettu talkoovakuutus. Taloyhtiö on kuitenkin rakennettu asukkaitaan varten. Yllättävien ja odottamattomien tapaturmien varalle Howden tarjoaa asiakkailleen Asumisplus-ryhmätapaturmavakuutuksen, jossa vakuutettuina ovat kaikki taloyhtiössä asuvat ja talkoisiin osallistuvat henkilöt. Tapaturman hoitokulujen osalta vakuutettuina ovat myös asukkaiden vieraat. Vakuutus kattaa lisäksi korvattavan tapaturman yhteydessä rikkoutuneet silmälasit, kuulokojeen, turvakypärän ja hammasproteesin. Lue lisää taloyhtiön vakuutuksista.

Monipuolisempi kuin pelkkä tapaturmavakuutus

Toisin kuin talkoovakuutus, Asumisplus sisältää myös lukuisia muita turvia asukkaille. Tapaturmien lisäksi vakuutuksesta korvataan:

  • Asumisenkeskeytys: sisältää vahingosta johtuvan asumisen keskeytymisen haittakorvauksen
  • Avainturva: korvaa varkauden tai katoamisen yhteydessä lukon uusimisesta tai oven avaamisesta aiheutuneita kustannuksia
  • Toipilasturva: kertakorvaus vahingonkärsineelle, mikäli hän joutuu korvattavan tapaturman seurauksena sairaalahoitoon
  • Luunmurtuma: erillinen luunmurtumakorvaus korvattavan tapaturman yhteydessä

 

Vakuutus on voimassa taloyhtiön piha-alueella, yhteisissä tiloissa ja talkoissa sekä niihin liittyvillä matkoilla.

Miten toimia vahingon sattuessa?

  • Täytä AIG:n vahinkoilmoitus verkossa. Mainitse vakuutusnumerot 102-3601, 119-4842. Voit myös ladata vahinkoilmoituslomakkeen ja toimittaa sen AIG:lle joko sähköpostitse osoitteeseen finlandclaims@aig.com tai kirjeitse osoitteeseen AIG Europe Limited (Finland), Tunnus 5008951, 00003 VASTAUSLÄHETYS (postimaksu on maksettu puolestanne)
  • Vahingon käsittelee AIG, joten käsittelyyn liittyvissä tiedusteluissa voit ottaa suoraan yhteyttä AIG:n korvauspalveluun joko sähköpostitse tai soittamalla numeroon 0203 03456
  • Tapaturmavahingoissa lääkärin hoitoon on hakeuduttava 14 vuorokauden kuluessa tapaturman sattumisesta

 

Haluatko kuulla lisää Asumisplus-asiakaseturyhmään kuuluvasta ryhmätapaturmavakuutuksesta? Lataa ilmainen esite tai ota meihin yhteyttä!

Asiakaseturyhmän jäsenenä voit hyödyntää yhteistyökumppaneidemme myöntämiä etuja.
>>> Tutustu kumppanietuihin tästä.

Ota yhteyttä

Hanna Lappalainen
asiakaspäällikkö, kiinteistöt

hanna.lappalainen@howdengroup.com
p. +358400661233

Kuinka voimme auttaa?

Soita meille p. +358 9 5420 2400 tai lähetä meille viesti, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

(*pakollinen kenttä)

 


HallitusPLUS

Asiakasedut

HallitusPLUS

Taloyhtiön katolta putosi lunta ja jäätä kadulla kulkeneen henkilön päähän ja hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Myöhemmin henkilö menehtyi saamiinsa vammoihin. Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja joutui kuulusteluihin kuolemantuottamuksesta epäiltynä. Hallitustyöhön voi liittyä odottamattomia ja ikäviäkin riskejä. Niihin voi [...]
Lue lisää
Asiakasedut

Palvelut

Asiakasedut

Olemme valppaina kiinteistöjen ja isännöinnin riskikentästä sekä neuvottelemme aktiivisesti vakuuttajien kanssa ratkaisuista, jotka vastaavat entistäkin kattavammin asiakkaidemme tarpeisiin. Voit tarpeidesi mukaan laajentaa kiinteistösi vakuutusturvaa tai riskienhallinnan palveluita asiakasetujemme avulla. Kiinteistövakuutusasiantuntijamme auttavat sinua mielellään myös tarpeitasi vastaavien [...]
Lue lisää
Kiinteistön riskikartta

Kiinteistövakuutus

Kiinteistön riskikartta

Kartoita kiinteistösi riskit Omaisuusvakuutus, vastuuvakuutukset ja oikeusturvavakuutus ovat kiinteistövakuutuksen perusta. Saatat tarvita muitakin vakuutuksia, esimerkiksi vuokratulon menetyksen varalle tai kiinteistön asukkaiden turvaksi. Myös kiinteistöjä ostetaessa ja myydessä, tulee vakuutusturvan pysyä ajan tasalla. Me Howdenilla olemme hoitaneet kymmeniä [...]
Lue lisää
Isännöintiverkko

Referenssit

Isännöintiverkko

Luotettava kumppani Isännöintiverkko tarjoaa isännöinti- ja kiinteistönjohtopalveluita Helsingissä, Espoossa ja Kirkkonummella. Howden toimii Isännöintiverkon kumppanina ja vastaa isännöityjen taloyhtiöiden vakuutusten ja vahinkoasioiden hoidosta. "Vahinkotilanteet ovat osa isännöitsijän arkea, mutta usein yllättävä tapahtuma asukkaalle. Sen vuoksi käytämme vahinkoasioissa [...]
Lue lisää

Kiinteistövakuutus

Taloyhtiön vakuutukset

Taloyhtiön yhtiökokous valitsee taloyhtiölle hallituksen ja se koostuu yleensä osakkaista. Hallitus valitsee puolestaan isännöitsijän, joka johtaa koko taloyhtiötä ja huolehtii, että kaikki toimii niin kuin pitää. Isännöitsijä on myös vastuussa taloyhtiön vakuutuksista. Vakuutuksissakin on vaihtoehtoja Taloyhtiöillä on [...]
Lue lisää